Nyt perhana sitä timmii!

Nyt.. just NYT se alkaa! Oon kyllästynyt olemaan tällanen löllerö, löysä, rasvainen ja etova. Kaikki muut ympärillä tuntuu tahkoavan järjettömän hienoja tuloksia salilla, kroppa muokkaantuu silmissä ja kehityskuvissa näkyy kymmenen päivän vatsalihashaasteiden järjettömän kateelliseksi tekeviä, littania ja upeita vatsoja. Kaverit lataa Instaan (tai lähetteleee Whatsuppiin, kiitos siitä :D) rasva% tiputus-muutoskuvia ja mä viherryn jatkuvasti. 

Myönnän sen heti tähän alkuun, oon niin kateellinen. Ei siinä, oon kyllä ylpee mun kavereista ja hyvilläni niiden puolesta, mutta se ei muuta sitä faktaa, että oon pettynt itteeni, vihainen siitä, että mä oon päässyt rupsahtamaan, enkä enää hallitse tätä millään. 

Haluun olla tää..

Mistä on lähdetty?

Roolit on vaihtunu: ennen ite olin se, joka oli aina pienimmällä rasva% varustettu, treenattu, timmi ja sitä jaksettiin ihmetellä, kuinka pysyinkin siinä kunnossa. Niinno, en mä kyllä paljoa syönykkään (noin 600-900kcal/pv) ja treenasin ihan ehkä 1-2 poikkeusta lukuunottamatta 5-6 kertaa viikossa. 5 punttitreeniä ja 3 aerobista. En syönyt iltaisin, paitsi jos treenasin illalla (silloinkin ihan välttämättömimmän). Nautin näläntunteesta ja siitä, että olin niin pieni.

Jos et tähän mennessä rivien välistä jo lukenut, niin kerron sen nyt. Oon sairastanut epämääräistä syömishäiriötä noin 12-vuotiaasta. 17-vuotiaana aloin oireilla taas voimakkaasti ja 19-vuotiaana kaikki räjähti käsiin ja laihduin käsittämättömään 38kg painoon asti. Nykysin siis painan 53kg!! Kevyt +15kg. Kivaa vai mitä? Ei todellakaan.. Ikää on nyt 24-vuotta. Pysyttelin 43kg:n tuntumassa 20-22-vuotiaaksi saakka. Sitten tapahtui jotain..

..  elää näin..

Mitä tapahtui? Miksi lihoin?

Mies. Oikeesti.. mies!! (surkeeta) Mä vannoin joskus, että kenenkään miehen takia en liho. Tarkoittaa siis sitä, että vannoin oikeesti sata kertaa, että mähän en kuulu siihen sakkiin, joka rupsahtaa kun alkaa seurustelemaan. Ja arvaappa mitä? No taisinpa kuuluakkin. Kauheeta taisteluahan tää on sitä vastaan ollut. Mä hävisin, hitto..

Treenasin, paastosin, koitin syödä fiksusti, treenata enemmän, treenata erilailla, treenata vähemmän, syödä enemmän, oksentaa, olla oksentamatta, liikkua vielä vähän lisää. Polttaa tupakkaa. Käyttää lääkkeitä. Kaikkia näitä yhtaikaa, kaikkia erikseen.. Mikään ei enää auttanut. Ihan kun mut ois riivattu. Kaikki mitä söin, keräänty mun ennen niin pienen vyötärön päälle. Jenkkakahvoiksi. Reisiin. Käsivarsiin. Poskiin. Mä vihasin muuttunutta olomuotoani joka päivä. Joka päivä halusin laihtua takaisin pieneksi ja kevyeksi. Eipä onnistunut. Välillä sainkin painoa tippumaan ja olin onneni kukkuloilla, samalla voiden todella huonosti. 

.. toteuttaa tän..

Mitä oon nykyisin?

Nyt maaliskuussa 2014 painan 53kg, oon 163cm pitkä ja mun rasva% on 21,4%. Ei ehkä kuulosta isolta mutta se nää kilot on muhun iskostuneet, tekee musta paljon lihavamman näköisen mitä noista numeroista voisi päätellä. Mulla on todella lyhyt keskivartalo ja noi lantiot (ns. suoliluunharjanteet tms?) on mulla tosi korkeella. Mun vyötärön kapein kohta on todella ylhäällä ja sekin on todella lyhyt, ei oo siis kaunista pitkää ja hoikkaa vatsaa, ei todellakaan. Tälläsessä vartalonmallissa jokainen läskigramma näkyy hyvin pian. Mun napakin on hölmön mallinen, se on sellai littana, on ollut jopa silloin 38kg painoisena, se vaan on, en voi sille mitään. Ehkä mulla on vaan aina ollut liikaa rasvaa vatsassa, vaikka oisin painanut mitä. Haluun kauniin navan. Ja vatsan. Se on mun pakkomielle, aina ollut.. 

Jalat mulla taas on pitkät ja luonnostaan hoikat, mutta nyt nekin on kerännyt läskiä ja selluliittiä näkyy kun puristaa. Vihaan sitä.. Ei enää ees laihoja jalkoja. Pylly ei kerää läskiä. Jotain positiivista. Siihen on tullut järjettömästi lihasta, kiitos satojen tiukkojen askelkyykkysarjojen. Toinen järkytyksen aihe on mun kädet. Ne on lihavat. Lihasta on, mutta päällä on niin suuri kerros läskiä, että en kehtaa melkeen pitää hihattomia ollenkaan. Tää on jotain ihan uutta, mulla on aina ollut myös hoikat kädet ja lihakset erottunut selkeesti ja aina "se" tietty ihana verisuoni pullottanut haukkarista. 

.. no tää on varmaan lähinnä vitsi! :D

Oon siis aivan hukassa, oon hukkunut tähän läskikroppaan vaikka mun identiteetti on edelleen siellä edellisessä. Häpeen mun kroppaa niin paljon, etten oo voinut käydä viihteellä vuoden 2012 joulukuun jälkeen. En kehtaa nähdä mun kavereita, jotka tosiaankin timmiytyy koko ajan. Toivon aina julkisilla paikoilla, ettei tuu ketään tuttuja vastaan. Jumitan vaan yksin (tai miehen kanssa) kotona, töissä tai yritän räpiköiden saada mun kroppaa takasin hulluna salilla/lenkillä puurtaen. 

Näennäisesti oon "terve". Koska on pakko. Koska kaikki luulee niin. Tottakai voin paremmin ja mulla on enemmän energiaa. Mutta, miks mun pitäis tyytyä olemaan tässä valekropassa? En haluu, enkä aijo. Perustin tän blogin sitä varten, että voin rehellisesti ja sensuroimatta suodattaa tätä ällötystä ja vaikeita hetkiä tänne. Kiva jos joku jää lukijaksi, tai vaikkapa kommentoi vertaistuen muodossa. Tai ihan miten vaan. Kirjotan tätä itelleni, koska ei oo ketään, jolle rehellisesti tilittää tästä joutumatta selittelemään tai tekemään jotain salassa.

Joten.. TÄÄLTÄ TULLAAN TAVOITEKROPPA! 

Ps. Kuvia tulen omaksi inhokseni latomaan tänne aina kun jaksan niitä napsia ja tietty blurrailla sisustukset sun muut tunnistamattomiksi (naaman samaten)! :D

Pps. En siis ihannoi syömishäiriöitä, anoreksiaa tai anorektisen laihaa kroppaa. Sen sijaan rasvattomuutta, timmiyttä ja kuitenkin pientä kokoa. En ole syömishäiriömyönteinen, enkä tahdo siihen enää sairastua. En myöskään halua viettää enää hetkeäkään löllöjen kanssa, joten terveellä meiningillä mutta hurjalla palolla eteenpäin. ;)