Näytetään tekstit, joissa on tunniste bulimia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste bulimia. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Treeniä, aurinkoa, töitä ja lepoa

Niistä on mun kesä tehty :) Tosin aurinkoa en oo kauheesti kerinnyt ottamaan, johtuen työvuoroista, jotka sijoittuu aikalailla siihen parhaaseen auringonottoaikaan. Aamut menee treenatessa, tarkoittaen sitä, että herään kuudelta ja alotan treenit seiskalta, siitä kotiin syömään ja töihin. Illalla kotiin, eväiden teko, hengailua ja nukkumaan, ja sama rumba jatkuu ;) 


Vuosi sitten tällainen tahti olis rehellisesti sanottuna tappanut mut! Nykyään, jaksaminen on aivan eri luokkaa, työ mielekkäämpää, treenit kulkee, palautuminen on kohdillaan ja kaikki on muutenkin kaikinpuolin sekä helpompaa että parempaa. Life is good!! 

Syömishäiriöstä ei iha ole vieläkään täysin parannuttu, vaikka halu on kova, mutta aina ei voi saada kaikkea mitä tahtoo (ainakaan heti..). Joskus kirjoittelin mun raejuustoriippuvuudesta, ja annoinkin sille periksi, ihan vähän vaan, seurassa. Kaikki ok. No ajattelin, että voin silloin tällöin syödä sitä raejuustoa, onhan se niin pirun hyvää ja kivaa vaihtelua rahkalle.. No, en todellakaan voi. Neljänä kertana, raejuuston syöminen jälkeen (noin 1-4h viiveellä) sain kohtauksen, siis sellaisen kohtauksen.. Oksensin. Kaikkina näinä neljänä raejuustonsyömiskertana. Ei hemmetti, voi se ihmisen elimistö ja mieli olla omituinen... 


No raejuustot on nyt syöty ja oksennettu oikeen loisteliaasti ja jäätävästä mielipahasta ja morkkiksesta kärsitty. Eipä tarvi sitä mömmöö enää syödä, oikeesti, ei enää. Jokin omituinen yhteys sillä on tohon sekoomiseen. En todellakaan tiedä mikä, enkä tiedä sitäkään, onko se vain päänsisäinen juttu vai olisko jotain fyysistäkin mukana. No siinä siis kesän masistelut, muuten kaikki meneekin mukavasti. :)

Oon ollut vähän laiska availemaan tietokonetta, enkä jaksa tolla tabletillakaan päivittää. Ei oikeen oo riittänyt vuorokaudessa tunnitkaan ja ne muutamat tunnit jotka on valveillaoloaikana aikaa, kuluu sitten pihalla tai muuten vaan pötköttäen esim. parvekkeella. Talvella taas jaksaa enemmän nörttää ja näpytellä kun pimeys valtaa Suomen (ei ajatella sitä). *Thaimaan matkaa odotellessa..*

Mites teillä on kesä mennyt? :))

perjantai 16. toukokuuta 2014

Hormonipossuilua

Hei tervehdys vaan! Mun kirjottelut jää näköjään vaan vapaapäiville, kun ei pitkien työpäivien jälkeen oikeen jaksa enää kirjoteilla ja toisaalta, ei oo kauheesti mitään tähän blogiin liittyvää kerrottavaa. En halua kuitenkaan sotkea mun muuta elämää tähän kehoprojektiin. 

Otsikko nyt viittaa kauheisiin possuiluihin: ei niinkään varsinaisesti epäterveellisesten herkkujen mättöön tai muuhun sellaiseen, vaan siihe, että annoskoot on lipsahtanut tällä viikolla jättimäisiksi ja nälkä vaivaa koko ajan! Naishormonit siellä vissiin jyllää kun joka päivä oon syönyt raakasuklaata muutaman palan. Eilen oli kyllä poikkeus, mutta voin rehellisesti myöntää, että taistelin koko päivän sitä suklaanhimoa vastaan ja olin ihan itkun partaalla, oisin halunnut syödä levyn tai muutaman, siksi en uskaltanut ostaa mitään pienintäkään suklaapatukkaa, ois saattanut lähteä totaalisesti käsistä koko homma!


Eilen siis herkkuvapaa päivä, jes! Syötyä tuli sitten illalla kotona ihan liikaa mm. munakasta, bataattia, raejuustoa sekä puuroa.. Ruokahimot, sit maha pinkeenä nukkumaan, auts. :( Sama homma jatku heti aamiaisella, liian paljon tai vähintään liian nopeesti ja ähky! Sais hormonit taas tasaantua, niin sais taas hommasta kiinni..

Tänään tuli 5 viikkoa täyteen viimesestä oksentamisesta (en oo ihan varma onko 4 vai 5, mutta muistaakseen toi 5 viikkoa) ja hitsi.. kyllä se riittävän pitkään jatkunut riittävä syöminen vaan on se avain. Toki mun elämä on muutenkin aika balanssissa, henkisellä puolella on tietenkin järjettömän suuri merkitys.

Oon viimeks ollut näin pitkään kuivilla 3,5v. sitten jos oikein muistan. Mielentöntä!


On tällä viikolla jotain itsensä voittamista tapahtunut kaikista ylimääräisistä syömisistä huolimatta: oon tooooodella pitkään skipannut treenit aina työpäivän jälkeen, koska oon ollut karseen väsynyt, ja ihan tiltissä. Siis nimenomaan salitreenin, välillä sentään tehnyt aerobisia töiden jälkeen (pakolla).. Keskiviikkona 9h työpäivän jälkeen, heitin salikamat jo töissä päälle ja polkasin salille, tein selkä-, rinta- & käsitreenin + 25min. aerobista ja kotiin saunomaan. :) Olin niin ylpee itestäni, että sain oikeesti mentyy ja tehtyy suunnitellun treenin. Eihän se mistään parhaasta päästä treenejä ollut, mutta ei kyllä huonoimmastakaan. HYVÄ MINÄ!!

Eilen olikin sitten 11h töitä ja jätin suosiolla treenit väliin kun olin nukkunut vaan 5-6h edellisenä yönä. Ajoissa nukkumaan ja tänään heräilinkin siinä kuuden aikoihin, söin (liian) ison aamiaisen ja nyt oottelen, että pääsee reenailemaan. Etureisipainotteinen jalkatreeni tänään!

Koitan pitää ruokailut kurissa,  koen vähän huonoo omatuntoa tosta syömisestä. Laskin tossa parin päivän kalorit jälkikäteen: 1800 ja 2200kcal.. apua.. Mikäköhän tilanne vaa'alla on?!

Kehonkoostumuksessa ei liiemmin vieläkään ole tapahtunut mitään näkyvää. Meen TODELLA hitaalla vauhdilla.. :/ Ei vaan kroppa päästä nopeemmin mistään rasvasta irti, argh..

maanantai 31. maaliskuuta 2014

Epäonnistuminen

Eilen kävi aivan superpaskasti. Jäin yksin kotiin, tarkoituksena lähteä treenaamaan tai edes lenkille. Sain sitten jonkun hepulin, ja meninkin ostamaan herkkuja. Näin se kostautuu, huonosti nukuttu viikko takana, liikaa treeniä suhteessa levon määrän.. ja PAM vetäsin aivan järkyt määrät suklaata, irtiksiä ja puuroa (hah :D) ja tietenkin kun en kestä överi-ähkyä niin pää pönttöön. :( 

Tää on kyllä niin salakavala sairaus, vaikka oonkin jo niin paljon parempi kuin sairaampina aikoina, jollon näitä bulimiakohtauksia tuli useempi viikkoon (joskus jopa viitenä päivänä viikossa) niin silti; väsymys, liika treeni ja nälkä yhdistelmä on useimmiten turmiollinen. Oottelen myös naistenpäiviä alkaviksi, joten ruokahimot ihan sieltäkin suunnalta on melkein mahdottomia kestää.


Nykyään sentään alipainoisuus ei pakota ahtamaan itteensä täyteen energiatiheetä ruokaa, suurin tekijä on se väsymys. Nyt siis lepo-/kevennetty viikko ja ois tarkotuksena olla menemättä kertaakaan salille. Aattelin tehdä kävely-/hölkkälenkkejä, rullata joka päivä ja venytellä. 

Lihaskuntoa tulee punnerrushaasteen ja lankkuhaasteen tiimoilta. Tällä hetkellä punnerruksien max. on 20. Tänään tosin ihan loppu, joten max. määrä jäi 15 joka oli vähimmäistavoite. Eli tänään sarjat oli 14-14-10-10-15. Lankkuhaasteen kanssa oon ollu vähän laiska.. täytyy tsemppaa!


Rasva% piti mittaa eilen/tänään, mutta sattuneesta syystä en käynyt niitä mittaamassa. Tänään ois muuten voinut, mutta tietenkin nestetasapaino vaikuttaa tuloksiin niin rankasti, etten usko mittausten olevan vertailukelpoisia keskenään. Eli tällä viikolla, paitsi jos menkat ilahduttaa niin sitten vasta niiden jälkeen. Viimeks otettiin tosiaan lepoviikon jälkeen, joten liekö sitten totuudenmukaisimpaa ottaa samalla tavalla nytkin.

En kyllä kestä, jos tulokset on huonontuneet. Mulle kelpaa ihan minimaalinenkin positiivinen kehitys, kunhan on tapahtunut jotain. En oo kuitenkaan pysynyt ruokavaliossa niin tarkasti, oon skippaillut aamulenkkejä ja nukkunut huonosti. Asia ois eri, jos pysyisin pilkulleen treeniohjelmassa, ruokavaliossa enkä sais näitä kohtauksia. Sitten olis odotukset korkeella.


Otin kuitenkin mittoja eilen (vertailuarvona 2.3.2014):
paino: +800g
vyötärö: +1cm
jenkkakahvat: -7cm !! (wuhuu)
haukkarit rentona: +3cm
selkä/rinnan ympärys: sama
reisi: -1cm
pohje: -0,5cm
peppu: sama

Tulipas taas avauduttua. Sainpahan mielen päältä ton.. Kauhee morkkis kyllä.. never again... (niimpä vissii).