perjantai 16. toukokuuta 2014

Hormonipossuilua

Hei tervehdys vaan! Mun kirjottelut jää näköjään vaan vapaapäiville, kun ei pitkien työpäivien jälkeen oikeen jaksa enää kirjoteilla ja toisaalta, ei oo kauheesti mitään tähän blogiin liittyvää kerrottavaa. En halua kuitenkaan sotkea mun muuta elämää tähän kehoprojektiin. 

Otsikko nyt viittaa kauheisiin possuiluihin: ei niinkään varsinaisesti epäterveellisesten herkkujen mättöön tai muuhun sellaiseen, vaan siihe, että annoskoot on lipsahtanut tällä viikolla jättimäisiksi ja nälkä vaivaa koko ajan! Naishormonit siellä vissiin jyllää kun joka päivä oon syönyt raakasuklaata muutaman palan. Eilen oli kyllä poikkeus, mutta voin rehellisesti myöntää, että taistelin koko päivän sitä suklaanhimoa vastaan ja olin ihan itkun partaalla, oisin halunnut syödä levyn tai muutaman, siksi en uskaltanut ostaa mitään pienintäkään suklaapatukkaa, ois saattanut lähteä totaalisesti käsistä koko homma!


Eilen siis herkkuvapaa päivä, jes! Syötyä tuli sitten illalla kotona ihan liikaa mm. munakasta, bataattia, raejuustoa sekä puuroa.. Ruokahimot, sit maha pinkeenä nukkumaan, auts. :( Sama homma jatku heti aamiaisella, liian paljon tai vähintään liian nopeesti ja ähky! Sais hormonit taas tasaantua, niin sais taas hommasta kiinni..

Tänään tuli 5 viikkoa täyteen viimesestä oksentamisesta (en oo ihan varma onko 4 vai 5, mutta muistaakseen toi 5 viikkoa) ja hitsi.. kyllä se riittävän pitkään jatkunut riittävä syöminen vaan on se avain. Toki mun elämä on muutenkin aika balanssissa, henkisellä puolella on tietenkin järjettömän suuri merkitys.

Oon viimeks ollut näin pitkään kuivilla 3,5v. sitten jos oikein muistan. Mielentöntä!


On tällä viikolla jotain itsensä voittamista tapahtunut kaikista ylimääräisistä syömisistä huolimatta: oon tooooodella pitkään skipannut treenit aina työpäivän jälkeen, koska oon ollut karseen väsynyt, ja ihan tiltissä. Siis nimenomaan salitreenin, välillä sentään tehnyt aerobisia töiden jälkeen (pakolla).. Keskiviikkona 9h työpäivän jälkeen, heitin salikamat jo töissä päälle ja polkasin salille, tein selkä-, rinta- & käsitreenin + 25min. aerobista ja kotiin saunomaan. :) Olin niin ylpee itestäni, että sain oikeesti mentyy ja tehtyy suunnitellun treenin. Eihän se mistään parhaasta päästä treenejä ollut, mutta ei kyllä huonoimmastakaan. HYVÄ MINÄ!!

Eilen olikin sitten 11h töitä ja jätin suosiolla treenit väliin kun olin nukkunut vaan 5-6h edellisenä yönä. Ajoissa nukkumaan ja tänään heräilinkin siinä kuuden aikoihin, söin (liian) ison aamiaisen ja nyt oottelen, että pääsee reenailemaan. Etureisipainotteinen jalkatreeni tänään!

Koitan pitää ruokailut kurissa,  koen vähän huonoo omatuntoa tosta syömisestä. Laskin tossa parin päivän kalorit jälkikäteen: 1800 ja 2200kcal.. apua.. Mikäköhän tilanne vaa'alla on?!

Kehonkoostumuksessa ei liiemmin vieläkään ole tapahtunut mitään näkyvää. Meen TODELLA hitaalla vauhdilla.. :/ Ei vaan kroppa päästä nopeemmin mistään rasvasta irti, argh..

lauantai 10. toukokuuta 2014

Tekosyitä, töitä ja herkuttelua.. hups..

Huh, oon kyllä semi-poikki-rikki kuluneesta viikosta. Lähinnä töiden osalta, kun tulikin 20h lisää töitä alunperin sovittuihin työvuoroihin.. Jaksoin kuitenkin (rahanpilke silmissä kai..) !

Treenit sitten vähän jäi.. Treenasin kyllä tiistaina ja perjantaina.. Huomennakin on treenit. Mutta hitto 3 treeniä! Kun tavoite olis se 4 salitreeniä ja 2-3 juoksulenkkiä.. tuntuu vaan, etten jaksa/viitsi enää töiden jälkeen lähteä kun väsyttää, oon tilessä, on nälkä, jano tms. tms. (tekosyitä siis todellakin).

LUPAAN TEHDÄ ENSI VIIKOLLA AINAKIN NE 4 PUNTTITREENIÄ, AEROBISET ON TIETTY PLUSSAA! :) 

Että sitä rataa. Innolla siis odottelen seuraavaa kehonkoostumusanalyysiä, siellä kyllä ei hyvä heilu.



Vaa'alla en oo käynyt, ruokia en oo punninnut enkä kaloreita laskenut. "Herkutellut" oon viimeisen kahen viikon aikana yhteensä 80g raakasuklaata, super-ohuella juustokakkupalalla sekä puolikkaalla taatelipatukalla. Ainii, vedin tän vuoden ekat kännit viikko sitten, jeah :D

Nyt leffaa ja purkan mässytystä..

tiistai 29. huhtikuuta 2014

Kipeyttää

Viikko sitten tiistaina oli kurkku kipee, se paheni siitä ja loppujen lopuks päälle iski kauhee flunssa. Mä oon flunssassa oikeesti todella harvoin, siis tollasessa oikeessa flunssassa, lähinnä vaan saattaa olla veto pois yms. mutta hitto.. Kävin kuitenkin töissä, kun oli vaan pari työvuoroo viime viikolla ja muutaman lepopäivän pidin treeneistä siinä samalla.. Loppuviikosta kuitenkin uskaltauduin lenkille (kävellen) ja myös treenaamaan sunnuntaina ja maanantaina. Olohan oli ihan hyvä!


Kuitenkin eilen loppuverkkaa juoksumatolla tehdessä, mun sydän hyppäs kurkkuun ja sykkeet rymisi noin nanosekunnissa 140 jonnekkin yli 185bpm.. !!! Lisäks tuli semmonen olo, et ei hemmetti oksennan kohta. Siis ihan järkyttävä! Onneks se meni ohi yhtä nopeesti kuin tulikin, mutta jäi vähän pelko perseeseen, että oonkohan hommannut nyt itelle jonkun ikävän pikku jälkitaudin... :(

Eilisestä lähtien hedari on ollu aivan kamala + poskionteloissa niin suuri paine, et tuntuu et naama posahtaa. :(

Nyt siis lepoa, lepoa, lepoa.. :( Pää haluis treenaamaan ja tekee muutenkin kaikkee, mut kroppa ei ärh.. Nyt tuntuu vaan flunssaa pukkaavan vähintään joka toisella, ei huoh oikeesti! :( Oottekos te pysyny terveenä?

Ainiin! Miten voikin ihminen olla koukuttunut painon kyttäämiseen?? Mulla on tänään varsinkin ollut ihan järjetön tarve päästä vaa'alle, pelottaa et oon lihonu ja haluisin tsekkaa tilanteen.. Vaaka vaan on piilotettu, enkä tosiaan jaksa lähtee johki varastoon tms. sitä etsimään.. Mutta hitsi, pitäis kyllä vihdoin OIKEESTI opetella siitä kapistuksesta eroon..

maanantai 28. huhtikuuta 2014

Kehonkoostumusmittauksen tulokset

Noniin, vihdoinkin on aikaa kertoa nää kehonkoostumusmittauksen tulokset! :)

Vertailuarvona on siis 2.maaliskuuta 2014 otetut tulokset ja viimeksi kävin 20.4 (eli reilu viikko sitten)..

Mittausajankohtana oli siis molempina kertoina sunnuntai klo. 10 ja aamiainen syötynä noin klo. 7 ja lauantaina lepopäivä, molempina kertoina, niin, että mittaustulokset olisivat mahdollisimman vertailukelpoisia.


Paino: 52,7kg --> 53,8kg = + 1,1kg

BMI: 19,8 --> 20,2 = + 0,4 (normaali paino)

Kehon kokonaisrasvaprosentti: 21,4% -->20,1% = -1,3%

Kehon rasvan massa: 11,3kg --> 10,8kg = -0,5kg

Perusaineenvaihdunta: 1271kcal --> 1310kcal = +39kcal

Kehon kokonaisnestemassa: 30kg --> 32kg = +2kg

Kehon nesteprosentti: 57,0% --> 58,0% = +1%

Viskeraalisen rasvan arvo: 1 --> 1

Oikea käsi - rasva%: 21,9% --> 18,3% = -2,6%

Oikea käsi - lihasmassa: 1,8kg --> 1,9kg = +100g

Vasen käsi - rasva%: 21,2% --> 17,4% = -3,8%

Vasen käsi - lihasmassa: 1,8kg --> 1,9kg = +100g

Vartalo - rasva%: 16% --> 13,4% = -2,6%

Vartalo - lihasmassa: 22,8kg --> 24kg = +1,2kg

Oikea jalka - rasva%: 29,4% --> 30,1kg = +0,5%

Oikea jalka - lihasmassa: 6,5kg --> 6,6kg = +100g

Vasen jalka - rasva%: 29,3% --> 30,7% = +1,6%

Vasen jalka - lihasmassa: 6,4kg --> 6,4kg

Niin..

Oon periaatteessa ihan tyytyväinen, tuli kuitenkin skippailtua about kaikki aamulenkit, ja tehtyä vain pari juoksulenkkiä tuona aikana.. Aerobisia en siis oikeestaan tehnyt.

Ruokavaliokin oli löyhä, ja varsinkin napostelu on mulle ongelma..

Salitreenejä tuli skipattua (varsinkin jalkatreenejä) useempi, milloin töiden ja milloin väsymyksen/laiskotuksen takia..


Kuitenkin rasvaa on tippunut (tosin vain se 0,5kg) ja lihasta tullut.. Ainoa juttu, mistä oon oikeestaan aika järkyttynyt on toi mun jalkojen rasva% !! Mulla on aina ollut tikkujalat, eikä rasva oo niihin oikeestaan tarttunut ja nyt niiden rasvaprosentti on yli 30% !! Apua, nyt ei siis saa skippailla jalkatreenejä :D

Tänään kävinkin aamulenkillä, tarkoituksena ottaa ne nyt mukaan kuvioihin se 3-4 kertaa viikossa, kun ei enää tartte jäätyä tuolla pihalla aikaisin aamustakaan. :)

Parempia tuloksia kohti siis (seuraava mittaus viimeistään 20.5 ehkä jopa aikaisemmin, haluun olla varma, että tulosta syntyy).

Ainiin, vein vaa'an pois, ja tää on 3. päivä ilman vaakaa. Saavutus mulle! Lopetin samalla Kaloreiden laskemisen ja ruokien punnaamisen.. Se ei oo tuonu mulle enää tulosta, vaikka molempien avulla oon aikoinaan tiputtanut jopa -15kg.. Ehkä tälleen rennommin, eipähän tartte jatkuvasti ressaa jos paino nousee.

Nousee jos nousee, edelleen aineenvaihdunta liian tukossa ja taidan syödä liian vähän.. 

Vaikken superlaihoista tykkääkkään, mutta inspiroi silti! :)
http://thinspo-101.tumblr.com/
http://iwontstandinyourway.tumblr.com/thinspo
http://missbodyissues.tumblr.com/

torstai 17. huhtikuuta 2014

Kiirekuulumisia

Heissan!

Tää viikko onkin ollut melko kiireinen, enkä oo päässyt kuin kerran treenaamaan. Mulla on ollut koko viikko pitkiä työpäiviä, enkä oikeestaan nää mitään järkeä silloin treenata väsyneenä töiden jälkeen. Aamutreenit ei tuu mieleenkään, oon nukkunut huonosti ja liian vähän ja aamutreeni tarkottais joskus viideltä heräämistä, että kerkeisin ajoissa töihin..

Joten treenasin tiistaina koko kropan salilla ja huomenna tulee toinen koko kropan treeni kun on vapaata. Suunnittelin siis tekeväni alkulämmittelyjen jälkeen etukyykkyä, riveä, sjmv, penkkipunnerrusta tai punnerrusta, vauhtipunnerrusta, dippiä, ylätaljaa ja kulmasoutua ja loppuun raivokas kuntopiiri johon sisältyy tankokiertoa, vatsarutista/russian twistiä, haukkarit ja viparit.

Tarkoitus saada niin kova treeni tehtyä, että palautumiseen menee seuraavaat 3 päivää! Sunnuntaina onkin lenkkeilypäivä pitkästä aikaa ja semmone 12km olis tavoitteena. Jos menis tuntiin niin oisin tosi tyytyväinen, mutta pääasia että johonkin aikaan sen jaksan läpi kipittää. :)

Nyt relax ja ajoissa nukkumaa, jospa tulevana yönä sais kunnon unet niin saattais reeniki sujuu suunnitellusti. :)


sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Laiskajaakko ilmottautuu

Heh, ei ihan eilinen psyykkaus toiminut. En todellakaan lähtenyt enää lenkille, aloin kiukuttelee täällä itekseni kun ajattelinkin asiaa joten.. Päädyin siihen tulokseen, että jos oisin mennyt lenkille/treenaamaan, ois se ollut pakkopullaa ja pahimmassa tapauksessa vaikuttanut myös tän päivän treenifiiliksiin.

Lenkkeilyn sijasta käytin aikani kuitenkin ihan fiksusti: siivosin koko kämpän, vaihoin pikkasen järjestystä, vaihdoin lakanat, pesit pyykkiä ja saunoin. :) Siinähän sitä olikin illaks tekemistä. Sitten ajoissa sänkyyn kuuntelemaan musaa, uni tuli kyllä aivan liian myöhään näinkin aikaseen herätykseen nähden.


Eilisestä paino -900g jes! :) Söinkin aika paljon vähemmän, ainakin määrällisesti. Energiassa mitattuna ehkä vain 200-300kcal vähemmän kuin normisti.. No en kyllä valita tästä, vaikkei vieläkään paino oo siellä missä se ennen sitä ihmeellistä puolentoista kilon painonnousua oli. No jos vaikka parin päivän sisällä, niin pääsen siitä taas jatkamaan kohti parempia rasva% lukemia.

Söin jo aamupalan (gluteenitonta puuroa, vaniljaskyriä, marjoja) ja lähden varmaan aika ajoissa treenaamaan. Tänään ois selkä ja takareiskat treenattavana sekä 30min. aerobista.

Hauskaa sunnuntaita ! :)

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Laiskuri

Ei oo oikeen loppuviikosta kiinnostanut tai jaksanut lähteä salille treenaamaan: tänäänkin paistaa aurinko ja pienimuotoinen hedari kehottaa enemmän menemään hölkkäilemään, kuin salille (vaikka siellä tänään hiljaista illalla oliskin, eli happea). 

Sama homma eilen, vaikka oli täysin vp niin jäin vaan himaan kököttämään. Luin, siivoilin ja kävin kaupassa. Saunoin ja kattelin sarjoja koneelta.. 

Tänään oli kevyen ja hiljaisen päivän töissä, eipä siinäkin mitään ihmeellistä hyötyliikuntaa tullut. Päänsärky kyllä, oisin selkeesti tarvinnut ulkoilua. Tuli sentään pyöräiltyä työmatkat (yhteensä 7,5km). 


Koitan tällä hetkellä kauheesti psyykkaa itteeni lähtemään edes puolen tunnin, kevyelle hölkkälenkille. Auttais varmasti tähän sumuiseen oloon ja sais lisää energiaa + ois hyvä tehdä joku pikku lihaskunto siihen päälle ja vaikka saunoa tänäänkin. Tietenkin Pepsi Max kuuluu viikonloppuun..

Oon yksin kotona, joten jotain tekemistä tarvii keksiä, ettei mee ilta levottomaks. Huoh.. Miten voikin välillä olla niin vaikeeta tuo treenaamaan lähteminen? Huomenna kyllä salitreenit, muuten oon kohta iha narukäsi. :D Tai en ehkä käsi, vaan enemmänkin tikkujalka, mulla kun jaloista tuntuu ne lihakset tippuvan jo parissa viikoss johonkin matkan varrelle, mistä lie johtuu?

Onko muillakin samanlaisia kevät oireita? Ei oikeen huvittais sisäliikunta kun ulkona on kiva liikkua? Tai tehdä mitän tahansa, kuin treenata ruuhkaisella kuntosalilla?