sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Treeniä, aurinkoa, töitä ja lepoa

Niistä on mun kesä tehty :) Tosin aurinkoa en oo kauheesti kerinnyt ottamaan, johtuen työvuoroista, jotka sijoittuu aikalailla siihen parhaaseen auringonottoaikaan. Aamut menee treenatessa, tarkoittaen sitä, että herään kuudelta ja alotan treenit seiskalta, siitä kotiin syömään ja töihin. Illalla kotiin, eväiden teko, hengailua ja nukkumaan, ja sama rumba jatkuu ;) 


Vuosi sitten tällainen tahti olis rehellisesti sanottuna tappanut mut! Nykyään, jaksaminen on aivan eri luokkaa, työ mielekkäämpää, treenit kulkee, palautuminen on kohdillaan ja kaikki on muutenkin kaikinpuolin sekä helpompaa että parempaa. Life is good!! 

Syömishäiriöstä ei iha ole vieläkään täysin parannuttu, vaikka halu on kova, mutta aina ei voi saada kaikkea mitä tahtoo (ainakaan heti..). Joskus kirjoittelin mun raejuustoriippuvuudesta, ja annoinkin sille periksi, ihan vähän vaan, seurassa. Kaikki ok. No ajattelin, että voin silloin tällöin syödä sitä raejuustoa, onhan se niin pirun hyvää ja kivaa vaihtelua rahkalle.. No, en todellakaan voi. Neljänä kertana, raejuuston syöminen jälkeen (noin 1-4h viiveellä) sain kohtauksen, siis sellaisen kohtauksen.. Oksensin. Kaikkina näinä neljänä raejuustonsyömiskertana. Ei hemmetti, voi se ihmisen elimistö ja mieli olla omituinen... 


No raejuustot on nyt syöty ja oksennettu oikeen loisteliaasti ja jäätävästä mielipahasta ja morkkiksesta kärsitty. Eipä tarvi sitä mömmöö enää syödä, oikeesti, ei enää. Jokin omituinen yhteys sillä on tohon sekoomiseen. En todellakaan tiedä mikä, enkä tiedä sitäkään, onko se vain päänsisäinen juttu vai olisko jotain fyysistäkin mukana. No siinä siis kesän masistelut, muuten kaikki meneekin mukavasti. :)

Oon ollut vähän laiska availemaan tietokonetta, enkä jaksa tolla tabletillakaan päivittää. Ei oikeen oo riittänyt vuorokaudessa tunnitkaan ja ne muutamat tunnit jotka on valveillaoloaikana aikaa, kuluu sitten pihalla tai muuten vaan pötköttäen esim. parvekkeella. Talvella taas jaksaa enemmän nörttää ja näpytellä kun pimeys valtaa Suomen (ei ajatella sitä). *Thaimaan matkaa odotellessa..*

Mites teillä on kesä mennyt? :))

tiistai 15. heinäkuuta 2014

Viime viikon liikunnat

maanantai 7.7:
lepo

tiistai 8.7:
punttis: jalat, vatsat & hauis

keskiviikko 9.7:
punttis: rinta, olkapäät & ojentajat
30min. juoksu (mäki)

torstai 10.7:
lepo


perjantai 11.7:
3,5h pyöräily (72km)

lauantai 12.7:
50min. hölkkä (7,3km)

sunnuntai 13.7:
50min. juoksu (9,1km)
30min. kuntopiiri (mave, kulmasoutu, punnerrus, kyykky ja 2 keskivartaloliikettä)

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Viime viikon liikunnat

maanantai 30.6:
lepo

tiistai 1.7:
punttis: jalat + vatsa + 20min. soutua

keskiviikko 2.7:
punttis: selkä, hauis & takaolkapäät

torstai 3.7:
1h 15min. pyöräily: 22,45km

kuva täältä

perjantai 4.7:
punttis: rinta, ojentaja & olkapäät

lauantai 5.7:
lepo

sunnuntai 6.7:
1h 20min. pyöräily / 25,5km

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Viime viikon liikunnat

maanantai 23.6:
22min. juoksu / 4,07km + porrasspurtit + kahvakuula ja punnerrukset yht. 10min.

tiistai 24.6:
1h salitreeni (sis. lämmittely): jalat & vatsa


keskiviikko 25.6:
lepo

torstai 26.6:
1h salitreeni (lämmittelyineen): selkä, hauis & takaolkapäät
35min. hölkkä

perjantai 27.6:
lepo


lauantai 28.6:
20min. soutu + 50min. olkapää- & vatsatreeni

sunnuntai 29.6:
20min. (aamu)HIIT-treeni (juosten + portaat)
1h 2min. kuntotreeni/crossfit (sis. lämmittely ja loppuverkka)

En jaksa ees laskea mitään tuntimääriä, kun nykyisin laatu korvaa määrän ;)

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Kiireisiä päivä ja herkkulakkoa

Huh tällä viikolla mennäänkin aikalailla kellon ympäri ja taas uudestaan (toinen puoli levossa tosin..), eli aamulla 6.30 treeni, sieltä kodin ja munakkaan jälkeen töihin ja sieltä taas vesisateessa pyöräillen kotiin ja eväät ja treenikamat valmiiks jajajaja... 

Vähän meinaa joku kesäflunssa iskee, kurkkuu on pari päivää aristanut jonkun verran ja oonkin vedellyt tupla-annoksia d-vitamiinia, c-vitamiinia ja sinkkiä sekä valkosipulikapseleita. Ei pätkääkään huvita olla flunssassa. Muita oireita ei kyllä ole ollut, joten oon jaksanut todella hyvin kuitenkin treenata ja olla töissä. Lähtis toi kurkkukipuki pois, kiitos..


"Helteinen" heinäkuu alkanut ja samalla alkoi "Herkuton heinäkuu" jes.. Yhden poikkeuksen saan tehdä, eli kerran herkutella, kuitenkin semmosella tutulla kohtuulinjalla mitä yleensäkkin harrastan (lähinnä siks ettei tulis mieleenkään oksennella) mutta muutoin täysin ilman herkuttelua. Lasken siis herkuiks niin suklaat, jätskit, raakapatukat yms. mutta ns. sallitut herkut on sitten purkka ja viikonlopun Pepsi Maxit..

Eipä tähän iltaan muuta, täällä sataa. Onneks on jo reenit hoidettu alta pois. :) Eväiden teko ja ajoissa nukkumaan.

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Vähän huonoa ja vähän hyvää

Oon syönyt säännöllisesti, mutta myös napostellut hieman extraa.. säännöllisesti.. 

Niin sitä vaan palaa vanhoihin (huonoihin) tapoihinsa yllättävän helposti.. Myöskään vedenjuonti ei oo ihan onnistunut suunnitellusti, kun tuntuu, ettei vatsalaukku tyhjene muutenkaan kunnolla ja olo on tukala. 


Kävin vaa'alla pitkästä aikaa ja painokin oli hieman lisääntynyt (noin +1-1,5kg) josta en tykkää ollenkaan. Oon tällä viikolla käynyt siis 3 kertaa ja joka kerta about samassa noi lukemat, joten ei mistään päivittäisestä nesteheittelystä varmaankaan kyse. Varmaa siellä joku sata grammaa extranestettä on kun treeniohjelma muuttui aika paljonkin (lisää punttii, kovempaa treenii, crossfittii) ja muutenkaan liikuntamäärät ja varsinkin se teho on ollut huomattavasti kovempaa kuin edellisellä ohjelmalla.. En silti lähde sille selittelylinjalle, sillä tavalla on liian helppo huijata itseään.


Silti.. Jotenkin ärsyttää, ja taas tuntuu ihan toivottamalta edistyä mihinkään. Nyt on taas otettu ruokailut syyniin, ei niinkään kalorimäärien/makrojen tms. suhteen, vaan se, että ateria kootaan lautaselle, istutaan alas, syödään ja sitten kun on syöty, ei enää syödä ennen seuraavaa ateriaa. Mulla ei niinkään oo ongelma se, ettäkö napostelisin enää aterioiden välillä (toisin kuin raejuustoaikoina) vaan lähinnä se, että tulee napsittua siinä ruokaa laittaessa/annostellessa ylimääräistä ja ylipäänsä liikaa maisteltua.. Se ei vaan käy.

Oon jotenkin ihan tosi huonolla tuulella kun en saanut nukuttua viime yönä kuin 5h ja koko viikko on muutenkin mennyt tosi heikkolaatuisilla unilla. Oon väsynyt ja ärtynyt. Kävin kuitenkin klo. 5.30 tänää vetää ton HIIT-treenin (meni ihan ok) ja aamupalan jälkeen sit crossfittailee. Ei voi muuta sanoo kuin että olin todella yllättänyt kuinka hyvin treenit kulki (paremmin taas kuin viime kerralla!) ja loistofiilis lukuunottamatta sitä väsymystä.


Kaikenlisäks mulla on nyt 3 viikkoa ollut tosi isoja vatsaongelmia, joiden syytä en oikeen pysty käsittämään. Mitään ruokavaliossa ei oo muutettu joten mistä tää nyt johtuu? Tuntuu, että mun bakteerikanta on jotenkin epätasapainossa.. :( Ainoo jonka keksin mahdolliseks syyksi, voisi olla silloin 3 viikkoa sitten otettu alkoholi (siis olin ekaa kertaa 1,5 vuoteen baarissa..) ja seuraavana aamuna otettu särkylääke. Tuhos mut täysin :D Tässä yksi syy miksei sillä alkoholilla tule tosiaankaan läträttyä, eikä ees oikeesti sivistyneesti, oon liian heikko semmosiin.

Otinkin käyttöön nyt perus Molkosanin ja Havitallin lisäksi taas ruoansulatus entsyymit ja suolahapon ja ihan uutena tulokkaana Saccharomyces boulardii-probioottihiivan, joka on todella suositeltava tämmöselle vatsaongelmaiselle IBS-oireilijalle. Tässä ihan suora lainaus Natura Median sivuilta:


Boulardii300

Boulardii300-kapselit sisältävät 300mg puhdasta Saccharomyces boulardii-hiivaa, ilman ristivaikutteisia ainesosia.

Saccharomyces boulardii- probioottihiivalla on luonnostaan erittäin hyvät toimintaedellytykset kehon ruoansulatuskanavassa. Se on kuin maitohappobakteeri, koska se tuottaa maitohappoa, mutta tämä ”terveyshiivaksi” kutsuttu probioottihiiva kestää kuumutta, mahahappoja ja antibiootteja tiettävästi paremmin kuin mikään muu probiootti

Boulardii 300-kapselit ovat erityisen hyödyllisiä
  • matkustettaessa ja lomilla
  • antibioottikuurin yhteydessä
  • tasapainottamaan suoliston bakteerikantaa

Tuotetta voi käyttää sekä ylläpitämään suoliston hyvää bakteerikantaa, että akuuttiin tarpeeseen.

Ns. normaaleja probiootteja en voi käyttää, sillä niin monessa on päävalmistusaineena inuliini, jota mä en kestä yhtään.. Sehän oliskin hyvä tapa pitää suoliston bakteerikanta kunnossa, myös huomattavasti edullisempi. Toisaalta, nyt kolmatta päivää syöny boulardia ja tänää oli ensimmäinen päivä, ettei vatsassa ollut mitään omituista, vaan oikeestaan se on todella hyvä :)  

Kiinnostais (ihan ammatinkin puolesta) kuulla että käyttääkö joku ihan säännöllisesti boulardia tai jotakin probiootteja, millaisia vaikutuksia ootte huomannut? :)

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Viime viikon liikunnat

maanantai 16.6:
1h 6min. juoksu (lähinnä mäkijuoksuna, rankkaa) + muutama leuanveto puolessa välissä lenkkiä kun sattui telineet reitille :)

tiistai 17.6:
lepo

keskiviikko 18.6:
1h salitreeni (lämmittelyineen): rinta, olkapäät & ojentajat + vatsat

torstai 19.6:
1h 10min. salitreeni (lämmittelyineen): jalat + vatsa
perjantai 20.6:
1h 15min.  salitreeni (lämmittelyineen): selkä, hauis & takaolkapäät

lauantai 21.6:
55min. hölkkä/juoksu 8,5km (alkulenkki todella hitaasti ja loppupuolisko kovemalla kirillä)

sunnuntai 22.6:
55min. kuntotreeni (lämmittelyineen): crossfit/kuntopiiri (411kcal)

Yhteensä: 6,4h